16. helmikuuta 2014

Sinä päivänä satoi lunta
























Axu pääsi tänään nauttimaan koiraseurasta, kun Netta-sheltti tuli käymään meillä omistajansa kanssa. Suunnitelmissa oli lähteä ulos ottamaan koirista uudet rakennekuvat, mutta lunta satoi sen verran, ettei tohdittu heti lähteä kameran kanssa ulos. Lumisateen hellitettyä lähdettiin rannalle, mutta ulkona tuuli sen verran paljon, että edustuskuvat jäivät ottamatta. Axu otti tavalliseen tapaansa kaiken ilon irti Netan seurasta, mutta Netta ei ollut yhtä innostunut Axun seurasta.

Eilen käytiin ostamassa Axulle uudet valjaat (Hurtan metsänvihreät y-valjaat). Ne istuvat hyvin ja Axukin tuntuu tykkäävän. Ennestään Axulta löytyy nahkaiset t-valjaat ja oranssit Rukka-merkkiset heijastinvaljaat.

Perjantaina Axu pääsi taas vetämään pulkkaa. Tällä kertaa kyytiin lisättiin lunta ja naruakin pidennettiin. Axu ei ollut moksiskaan, vaikka pulkka saikin vähän lisäpainoa. Koitan jossain vaiheessa saada siitä tänne lisää videomateriaalia!

Harrastuspuolella on ollut hieman hiljaista, mutta ensi kuussa päästään korkkaamaan vuoden 2014 mätsärikausi! Näyttelyihin mennään varmaan seuraavan kerran vasta kesällä, mutta sitä ennen tullaan käymään monissa mätsäreissä.

Pulkan vetämisen lisäksi ollaan opeteltu pari uutta temppua ja hiottu vanhoja. Ensi viikon aikana koitan etsiä meille uuden biisin kesän koiratanssiesityksiä varten, jotta pääsisin tekemään uuden koreografian ja voitaisiin alkaa harjoittelemaan sitä. Aluksi voisi vaikka kuunnella omat cd-levyt läpi ja katsoa josko sieltä löytyisi sopiva biisi meille. Ollaan myös aloitettu tokon peruasennon harjoitteleminen alusta jakkaran avulla.

7. helmikuuta 2014

Axu vetokoirana

Tänään kokeiltiin Axun kanssa pulkan vetämistä. Näin aluksi käytössä oli tyhjä pulkka, mutta pikkuhiljaa aletaan lisäämään siihen painoa.

Axu oli aluksi hieman hämmentynyt tuosta perässä roikkuvasta kapistuksesta, mutta avustuksen kanssa se tajusi jutun jujun. Loppu sujuikin hienosti ja Axu veti pulkkaa perässään häntä heiluen. Ehkä siinä virtaa sittenkin rekikoiran verta! Selvennyksenä siis niille joille äskeinen ei auennut: eurasierin jalostuksessa on käytetty mm. samojedia, joka on reki- ja seurakoirarotu.



Lopetukseksi haluan tunkea tähän vielä toisen videon Axusta. Video ei ole itsessään kummoinen, mutta palan halusta jakaa Axun söpön suklaasilmäkatseen kanssanne! Axu siis suorittaa videolla istu/seuraa-harjoitusta, jonka tallensin joskus huvikseni videolle: