Tää kertomus alotetaan nollasta

Tosiaan, ei ole pitkään aikaan tullut kirjoitettua koiratanssista. Aloitetaan ihan alusta, eli meidän tavoitteista. En tiedä, tullaanko menemään kisoihin. Aiemmin olen kuitannut asian sanomalla, että harrastetaan omaksi iloksi, mutta aivoihini on pikkuhiljaa hiipinyt ajatus siitä, että olisi joskus kiva piipahtaa kisoissa. Kisat olisivat myös tosi hyvä motivaattori, ja tulisi luultavasti treenattua enemmän.

Ehkä yksi syy siihen, miksi olen aiemmin torjunut ajatuksen kisoihin menemisestä on pelko siitä, että kaikki menisi päin puuta. Että esitys keskeytyisi, kun Axu lähtisi harhailemaan jonnekkin tai se ei suorittaisi liikkeitä kunnolla. Mutta kyllä minun pitäisi luottaa Axuun, sillä se esiintyi viime kesänäkin hienosti, vaikka yksi meidän esityksistä oli aitaamattomalla alueella, urheilukentällä, jossa urheili samaan aikaan joukko lapsia. Häiriötä siis piisasi, mutta Axu ei välittänyt siitä, vaan keskittyi hienosti. Ollaan kokeiltu takapihallakin semmoista, että treenaan Axun kanssa ja isä puuhaa samaan aikaan vieressä jotain, mutta Axu ei ota siitäkään häiriötä, ei edes vilkaise sinne päin, vaan keskittyy täysillä siihen mitä tehdään. Miksi sitten en luota siihen? Ehkä vika on vain omassa asenteessani.

Koiratanssimölleistähän olisi tosi hyvä aloittaa. Mutta en ole kuullut, että sellasia ainakaan täälläpäin olisi. Toisalta ei haittaisi, vaikka joutuisi matkustamaan autolla vähän kauemmas, vaikkapa pari tuntia edes takaisin, niinhän me tehdään näyttelyidenkin takia.

Yhdessä vaiheessa meidän tanssi oli pahasti jäässä, kun yhteistreenejä ei ollut. Jonkin aikaa meni taukoillessa, mutta sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja tekaisin meille kesäloman alussa uuden koreografian, jotta päästiin jälleen aloittamaan itsenäisesti treenaaminen. Asutkin ovat jo valmiina. Videota tulee meidän takapihatreeneistä jossain vaiheessa, kunhan saisin suostuteltua jonkun kuvaamaan.

Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.