26. huhtikuuta 2014

Axu vs. rotumääritelmä

En ole kovin usein verrannut Axua suoraan rotumääritelmään, joten nyt taitaa olla sen aika. Listaan siis kohtia, jotka Axussa vastaavat rotumääritelmää ja kohtia, jotka eivät ole aivan rotumääritelmän mukaisia. Koko rotumääritelmää en kopioinut, koska postauksesta olisi tullut silloin ihan järjettömän pitkä. Otin mukaan mielestäni tärkeimmät kohdat. Kursivoidut kohdat ovat suoraan rotumääritelmästä.






















"Itsevarma, rauhallinen, tasapainoinen ja korkean ärsytyskynnyksen omaava. Valpas ja tarkkaavainen olematta äänekäs. Isäntäväkeensä erittäin kiintynyt. Pidättyväinen vieraita kohtaan olematta aggressiivinen. Ei riistaviettiä."

Tämä luonnekuvaus sopii Axuun melko hyvin. Ainut poikkeus on riistavietti, (vai pitäisikö sanoa saalisvietti). Axu reagoi herkästi jäniksiin ja oraviin, mutta linnuista (esim. variksista) se ei enää välitä. 

"Karvan pituuden tulee olla sellainen, että rungon mittasuhteet erottuvat. Keskivahva luusto.
Tärkeitä mittasuhteita: Rungon pituus on hieman säkäkorkeutta suurempi."

Tämä tekstipätkä osuu aika hyvin kohdilleen. 1-vuotiaana Axulla oli melko tuuhea turkki, mutta kasvettuaan sen turkki on jäänyt lyhyemmäksi, mikä on minusta ihan hyvä juttu. Se ei ole enää pelkkä soma pörröpallo, vaan se on jo alkanut muistuttamaan aikuista koiraa. 
Yhdessä näyttelystä saadusta arvostelulapussa lukee, että Axun runko olisi neliömäinen, mutta silloin vika taisi olla seisotuksessa, sillä ainakin kun kuvista katsoo, on tuon runko omaan silmään hieman säkää pidempi. 


 "Kallo-osa: Litteä otsa, jossa on selvästi havaittava otsauurre.
Otsapenger: Vähäinen.
Huulet: Tiiviit ja mustapigmenttiset.
Silmät: Tummat ja keskikokoiset, eivät liian syvällä sijaitsevat eivätkä ulkonevat. Silmäaukot ovat hieman vinot. Silmäluomet ovat mustapigmenttiset ja tiiviit.
Korvat: Kiinnittyneet noin korvan tyven leveyden päähän toisistaan. Keskikokoiset, kolmion muotoiset, pystyt ja kärjistään hieman pyöristyneet. Korvankärjet ja otsapenkereen keskikohta muodostavat tasasivuisen kolmion.

Kaula: Keskipitkä, lihaksikas ja tasapainossa yleisvaikutelman kanssa. Tiivis kaulanahka. Liittyy sulavasti runkoon." 

Näistä kohdilleen osuvat litteä otsa, selvästi havaittava otsauurre, hieman pyöristyneet ja oikeinsijoittuneet korvat. Otsapenger on rotumääritelmän mukaan vähäinen, mutta Axulla se on aika selvä. Otsassa pystyyn sojottavat karvat hämäävät jonkin verran, mutta siitä huolimatta Axun otsapenger on normaalia selvempi. 
Riippunee ihmisestä, millaiset huulet määritellään tiiviiksi. Axulta löytyy pienet lörppähuulet, mutta liian riippuvat ne eivät mielestäni ole. Itseasiassa ne ovat aika söpöt. Sekin on toki makuasia.

Joissakin kuvissa Axun silmät näyttävät erivärisiltä mitä luonnossa. Tuossa ylläolevassa pärstäkuvassa ne ovat oikeastaan sen väriset mitä oikeastikin. Tuollaiset pähkinänruskeat.
Olen pitkään pohtinut, että sanoisinko Axun silmiä keskikokoisiksi vai pieniksi, mutta tulin siihen tulokseen, että ne ovat jotain siltä väliltä. Joissakin kuvissa ne näyttävät todella pieniltä, kun Axu pitää niitä hieman sirillään. Tuuhea kaulus pään ympärillä saa ne näyttäämään myös entistä pienemmiltä.

Kaulan lyhyydestä on joskus tullut noottia. Minusta tuo ei häiritsevän lyhyt ole, mutta voisi se hieman pidempi kyllä olla, nyt kun tarkemmin miettii. Muut määritelmät menevätkin tuosta kaula-kohdasta aika hyvin kohdilleen. Axun kaula liittyy sulavasti lapoihin, se on tasapainossa yleisvaikutelman kanssa ja kaulanahka on tiivis.




 "Rintakehä: Ulottuu kyynärpäiden tasolle ja on muodoltaan soikea. Eturinta on hyvin kehittynyt olematta esiintyöntyvä. Rintalasta ulottuu pitkälle taakse.
Alalinja ja vatsa: Vatsaviiva on hieman kohoava.

Häntä: Korkealle kiinnittynyt, pyöreä ja kiinteä, paksu, kärkeä kohti kapeneva ja tuuheakarvainen. Häntä on joko eteenpäin selän päälle tai sivulle kaartunut tai selälle kiertynyt. Ulottuu suorana kintereeseen asti."

Axun rintakehä on mielestäni melko hyvin kehittynyt. Vatsalinja on nyt iän myötä muuttunut selvemmäksi, kun turkista on tullut lyhyempi. Häntä on myös hyvä, tosin se näyttää alaskiinnittyneeltä noiden alaspäin sojottavien hapsujen takia, mutta jos ne nostaa ylös, näyttää se ainakin omaan silmään riittävän ylös kiinnittyneeltä.

"Takaraajat, yleisvaikutelma: Takaa katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset, sivulta katsottuna kohtuullisesti kulmautuneet. Reisi ja sääri ovat lähes yhtä pitkät.
Polvet: Vakaat, eivät liian niukasti kulmautuneet."


Tämä on se, mistä Axu on saanut eniten noottia. Niukat takakulmaukset ja ahtaat takaliikkeet. Junnuikäisenä Axun takaliikket olivat ahtaimmillaan. Aloitettiin silloin pyöräily, jotta takajalat levenisivät, ja nykyään Axun takaliikkeet näyttävät paljon paremmilta.

"Karva: Koko runko on tiheän pohjavillan ja keskipitkän, ei täysin rungonmyötäisen ja karhean karvan peittämä. Kuono-osa, pään etuosa, korvat ja raajojen etupuoli on lyhytkarvaiset. Häntä, eturaajojen takaosa (hapsut) ja takaraajojen takaosa (housut) ovat pitkäkarvaiset. Kaulassa karva on hieman pitempää kuin rungossa muodostamatta harjaa."

Axun turkki on oikeastaan juuri sellainen, millaiseksi sitä on rotumääritelmässä kuvattu. Turkki on ehdottamasti Axun parhaita puolia (jos siis ulkonäköä katsotaan). Se on tuuhea, kiiltävä ja kauniin värinen. Axun väri on muuttunut huimasti sen kasvaessa.
 

"Säkäkorkeus: Urokset 52-60 cm, ihanne 56 cm
Paino: Urokset 23-32 kg"

Kotimittauksella Axun säkä on 55-56 cm, eli aika lähellä ihannetta. Axu punnittiin viime viikolla eläinlääkärillä ja painoa oli silloin hieman päälle 23 kg.

Oho, postauksesta tulikin pidempi mitä piti..*pyörittelee peukaloitaan*
Tämän postauksen perusteella minusta voi saada todella kriittisen ja ulkonäkökeskeisen kuvan, mutta todellisuudessa minulle ei ole väliä, kuinka hyvin Axu vastaa rotumääritelmää, sillä olen joka tapauksessa saanut juuri sellaisen koiran, mitä olen aina toivonutkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti