12. syyskuuta 2013

Meidän eka koiratanssiesitys!

Eilen suunnattiin kohti Kiihtelysvaaraa, sillä luvassa oli 4H Koiratiimin järjestämä Koirashow. Mukana oli myös meidän koiratanssiesitys. Tämä oli meille ensimmäinen varsinainen koiratanssiesitys, sillä heinäkuussa pidettiin Lasten Puuhapäivässä pelkkä temppunäytös.

Mentiin siis uudella (hieman improvisoidulla) koreografialla ja muumimusiikilla, joka meillä oli käytössä myös aijemmassa temppunäytöksessä. Ja hyvinhän se meni, Axu keskittyi hurjan hyvin, vaikka vähän matkan päässä juoksenteli lauma lapsia. Itse sekosin hieman alussa, kun käskin Axua pyörimään vaikka sen piti kiertää, mutta mitä pienistä. Kummempia esiintymisasuja tai lavasteita meillä ei tähän esitykseen ollut.

Seuraava esitys tulee olemaan sillä musiikilla, jota oli aluksi tarkoitus käyttää, mutta koska Axu kerkesi kyllästyä siihen tarkoitettuun koreografiaan, pitää kyhätä uusi. Meillä on sitä varten jo esitysasutkin valmiina, kaivattaisiin enää vain lavasteet.

Esityksen päätyttyä pidettiin Netta-sheltin omistajan ehdotuksesta pienet tokotreenit. Axu alkoi olla jo aika väsynyt, joten otettiin vain pari liikettä. Vaikka Axulla onkin jonkin sortin nirsoilukausi menossa, namit maistuivat sille eilen hyvin, vaikka olinkin varannut possunsaparon lisäksi mukaan vain nakkeja (jotka ovat tuon mielestä yleensä liian tylsiä syöväksi). Possunsaparon eteen se on nyt aina valmis tekemään kaikkensa.



Paikallamakuu koirantanssin jälkeisistä tokotreeneistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti