10. syyskuuta 2013

Toko-Axu

Kukapa olisi uskonut, että innostuttaisiin tokosta! Mieleeni ei tullut yhtään uutta temppua, jonka olisin voinut opettaa Axulle, joten aloitettiin perusasennon opetteleminen. Aina lenkillä luoksetulon yhteydessä pyydän Axua istumaan sivulle ja ottamaan kontaktin, josta palkitsen sen tietenkin nameilla ja kehuilla. Myös takapihalla ollaan treenattu tätä, Axu alkaa tajuta jo jutun jujun.

Sunnuntain koiratanssitreenit viivästyivät, joten otettiin ennen niitä leikkimieliset tokotreenit. Muita liikkeitä ei olla perusasennon lisäksi juuri opeteltu, mutta paikallaolo ja jäävät liikkeet onnistuivat silti ihan hyvin. Niissä tosin jouduin antamaan Axulle useammankin käskyn, mm. "seiso" ja "odota", koska varsinaista käskyä ei tosiaan olla vielä opeteltu näille.

Onhan tämä ihan kivaa vastapainoa mätsäreille ja näyttelyille (koiratanssin lisäksi), Axu näyttää ainakin tykkäävän! Pentuna tokojutut eivät tuota juuri kiinnostaneet, joten unohdettiin ne suosiolla. Nyt tuo on taasen ihan innoissaan, kun otan naksuttimen ja mennään takapihalle harjoittelemaan liikkeitä. Muut liikkeet Axu suorittaakin innolla, mutta seuraaminen on sen mielestä maailman tylsin juttu. Axu ei jaksa pitää kontaktia yllä kauaa, vaan jättäytyy jälkeen ja tuijottaa tylsistyneenä maata.

Koitin etsiä tokokursseja, mutta niitä ei taideta enää tälle vuodelle järjestää. Toivottavasti Axun into ja kiinnostus säilyvät ensi vuodelle, niin voitaisiin harkita jotain kurssia.

2 kommenttia:

  1. Jee, toinenkin toko-eukku! Cloudylle seuraaminen on aina ollut aika jees juttu, mutta jos se on Axulle tylsempää, niin palkkaa jo heti muutaman askeleen jälkeen! Ja muutenkin vaihtelevasti, saat sen aina odottamaan palkkaa, kun koira ei tiedä, tuleeko palkka kahden vai kahdenkymmenen askeleen jälkeen. :)

    VastaaPoista