9. huhtikuuta 2013

Poikien turkit kuntoon

9 huhtikuuta 2013
Axu päätti, että nyt alkaa kevät! Karvatuppoja alkoi löytyä joka paikasta, joten oli jo aikakin harjata se ihan läpikotaisin. Pohjavillakampa pääsi kunnolla käyttöön, sillä sai turkin harjattua näppärästi ihan pohjavilloja myöten.
Axusta ei juurikaan huomaa, että sillä on karvanlähtö. Lapojen ja polvien kohdalla turkki on lyhyempää mitä ennen, mutta muuten sen turkissa ei näe mitään merkittävää muutosta.

Axu ei ollut vieläkään valmis luopumaan viimeisistä vauvakarvoista. Olisin toivonut niiden vaihtuvan ennen ekaa näyttelyä, mutta minkäs sille voi.
Eilen muistin myös syyn, miksi en tykkää vauvakarvojen selvittelystä. Axun korvien taakse on tullut parissa päivässä kaksi isoa, huopunutta takkua! Onneksi äiti toi kaupasta vauvojen hiuksille tarkoitettua selvityssuihketta jonka avulla ne sai edes jotenkin selviksi.

Axu 11 kk 3 vko
Samalla leikkasin myös Puksun turkin, joka oli taas päässyt kasvamaan pitkäksi. Se kasvaa yllättävän nopeasti! Puksu on risteytysmarsu, eikä sen rotuja tiedetä, mutta turkkinsa ja ulkonäkönsä puolesta siinä voisi olla ainakin sheltietä.

Eksyin eilen tutkimaan yhden marsukasvattajan sivuja. Siellä oli myynnissä naaras marsu, joka oli syntynyt vuonna 2007. Samana vuonna kuin Puksu. Mieleeni juolahti väkisin ajatus siitä, että tuo marsu mahtuisi hyvin tähän talouteen Puksun seuraksi, ettei sen tarvitsisi olla niin paljoa yksin.
Mutta lopulta järki sanoi ei. Ajomatka sinne olisi ollut ihan liian pitkä, ja olimme jo päättäneet, ettei toista marsua enää oteta. Puksuhan täyttäisi tänä vuonna jo kuusi. Se on jo vanha, eikä välttämättä elä kauaa. En haluaisi ajautua taas tilanteeseen, jossa toinen marsu jäisi yksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti