15. syyskuuta 2013

Oikaistaan väärinkäsitykset

Joillakin ihmisillä tuntuu olevan ihan vääristynyt käsitys eurasiereista. Etenkin vanhemmissa koirakirjoissa tuntuu olevan mitä ihmeellisempiä väitteitä eukuista. Axun kasvattaja oli löytänyt tällaisen rotuesittelyn Bonnierin koiratietokirjasta (1995):

"Eurasier kehitettiin nuorentuneeksi versioksi venäläisestä vetokoirasta Laikasta, joskin sitä nykyisellään pidetään seurakoirana. Pelko ja arkuus ovat käyttäytymisongelmia joista rotu on tunnettu. Eurasier ei ole ihanteellinen perhekoira koska se mielellään valitsee yhden perheenjäsenen laumanjohtajaksi eikä välitä kenestäkään muusta yhtään. Eurasier joka on vielä harvinainen Saksan ulkopuolella haukkuu harvoin ja näin ollen siitä ei tule hyvää vahtikoiraa. Kuten Chow-chow'lla Eurasierilla on taipumusta näykkiä."

Tämän luettua ei voi kun todeta, että toivottavasti kukaan ei ole ottanut tuota todesta. Rotua harkitsevan kannattaa tutkailla mieluummin Suomen Eurasier Kerhon sivuja, sieltä löytyy todenmukaista tekstiä.


Ensiksi, eurasier on saanut alkunsa chow chow:n ja keeshondin risteytyksistä. Tätä risteytystä kutsuttiin aikoinaan nimellä wolf-chow. Myöhemmin tähän rotuun yhdistettiin vielä samojedi, jonka jälkeen rotu alkoi (1973 FCI:n hyväksynnän jälkeen) kulkea nimellä eurasier. 


On kyllä totta, että saksalaisen Julius Wipfelin tavoite oli saada aikaan eräänlainen "polaarikoiratyyppi", joka erottuisi alkuroduista, ja jolla olisi viehättävä, sen aikaisiin elinolosuhteisiin sopeutuva luonne. Wolf-chow risteytykseen haluttiin lisätä vielä joku rotu, joka erottaisi sen selvästi kahdesta edellä mainitusta roduta. Tässä vaiheessa Wipfelin sai ehdotuksen, että rotuun lisättäisiin siperianhuskya susimaisuuden lisäämiseksi, mutta lopulta päädyttiin samojediin sen hedelmällisyyden, terveen turkin ja sutta muistuttavan ruuminmuodon takia.
 

Pahiten korvaani kuitenkin tässä tekstissä särähti "Pelko ja arkuus ovat käyttäytymisongelmia joista rotu on tunnettu."-kohta. Rotumääritelmässä sanotaan eurasierien olevan itsevarmoja, rauhallisia, tasapainoisia ja korkean ärsytyskynnyksen omaavia. Ne ovat myös pidättyväisiä vieraita kohtaan, olematta arkoja tai agressiivisia. Liika arkuus, epäluuloisuus, hermostuneisuus, agressiivisuus ovat hylkääviä virheitä.
Eukkujen (niin kuin muidenkin rotujen) kohdalla pentuna sosiaalistaminen tärkeää. Pentu tulee totuttaa käsittelyyn sekä erilaisiin ihmisiin ja paikkoihin. Muiden rotujen tavoin se, että pentua ei sosiaalista tarpeeksi hyvin voi johtaa siihen, että pennusta tulee epävarma/arka.

"Eurasier ei ole ihanteellinen perhekoira koska se mielellään valitsee yhden perheenjäsenen laumanjohtajaksi eikä välitä kenestäkään muusta yhtään."

- Ei, ei, ei, ja vielä kerran ei! Vaan juuri päinvastoin. Rauhallisen ja tasapainoisen luonteensa ansiosta eurasier on hyvä perhekoira. Se ei myöskään ole yhden miehen koira, vaan koko perheen. Se tulee myös hyvin toimeen lasten kanssa.


"Haukkuu harvoin ja näin ollen siitä ei tule hyvää vahtikoiraa."
Tästä kohdasta alku on ihan totta. Eurasier on hiljainen, eikä se räksytä tai hauku turhaan. Mutta lauseen loppu on jälleen täyttä potaskaa. Eurasier on kyllä vahtikoira, mutta hiljainen sellainen. Se varoittaa möreällä haukahduksella vieraista, mutta ei jää räksyttämään.

Ja viimeiseksi otetaan käsittelyyn tämä kohta:
"Kuten Chow-chow'lla Eurasierilla on taipumusta näykkiä."
Näykkiä? Eurasierit eivät näyki welsh corgien tavoin, mutta esim. Axulla on tapana ottaa ranne suuhun kun se innostuu. Se ei siis pure, pitää vain rannetta suussa. Tuo taitaa silti olla ennemminkin tapa kuin rotuominaisuus.

Lopuksi tahdon lisätä vielä, että eurasieria tunnutaan pitävän haastavana rotuna. Minultakin on kysytty, että onko näitä vaikea kouluttaa. No, kuten yhdistyksen sivuilla sanotaan, eurasierin yhtäaikaista pehmeyttä ja omapäisyyttä voidaan pitää haastavana. Eurasier oppii nopeasti, mutta ei kestä kauaa toistoja. Esim. helpoimmat temput Axu on oppinut jo muutamasta toistosta. 
On myös muistettava se, että koulutuksessa on vain oltava johdonmukainen. Jos haluat, ettei koira hyvi sohvalle, ei se saa hypätä sille ikinä. Se, että koira hypätä jonakin päivänä sohvalle ja toisena ei, saattaa sekoittaa sen pään.


Kysyä saa, jos jotakin kysyttävää jäi. Vastaan mielelläni kysymyksiin! Kommenttiboksi löytyy jokaisen postauksen alta.

8 kommenttia:

  1. Tästä postauksesta tuli mieleen mummulan vanha koirakirja, joka on myös kukkua täynnä! Onneksi nykyään koirienkin luonteenpiirteisiin ollaan perehdytty paremmin. (:

    VastaaPoista
  2. Itsekkin olen lukenut, eräästä vanhasta koirakirjasta että eurasier, olisi erittäin haastava, vaikeasti koulutettava, helposti näykkivä, mahdollisesti agressiivinen, yhden miehenkoira. Uudemmissa koirakirjoissa ajatus on päinvastainen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä silläkin kirjoittajalla ollut aika vääristynyt kuva eukuista :D

      Poista
  3. Okei, ei liity nimenomaan koiriin mitenkään,mutta tästä tulee ihan mieleen mummulani hevosrotukirja vuodelta nakki ja peruna(vuosilukusivu on siis irronut) jossa sanottiin muunmuassa:
    Poitevin
    Liian raskas kaakki joka ei kelpaa kuin aasin ja hevosen risteytykseen. Voitte olla varmoja, että repesin.

    Tosiaankin hyvä, että tälläisiä käsityksiä oikaistaan jossain. Hieno blogi muuten sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nää rotukirjat on kyllä välillä melko mielenkiintoista luettavaa :D

      Jep, kiitos paljon!

      Poista
  4. Tosiaan eukkuja ei tunnuta ymmärtävän. Meidän eurasierimme pelästyi pahasti pentuna ihmistä, joka tuli pihaamme meuhkaamaan koiran ollessa reviirillään. Mies paineli kovaa vauhtia koiraa kohti ja alkoi alistaa sitä. Haukkui kuinka `huonosti koulutettu`koira, kun haukkuu, hah hah. Koiramme tottelee tosi hyvin, ja sitä ei ole todellakaan alistettu.Tosi ihana karvapallo, joka on saanut kehuja ohikulkijoilta sekä tottelevaisuudesta että kauneudesta. Koiria ymmärtävät pitävät koirastamme ja ymmärtämättömät ihmettelevät kuinka olemme ottaneet noin `haastavan`koiran. Olemme todella tyytyväisiä IHANAAN eukkuumme!!!!!!!!!! Eräs tuttumme harkitsee samanlaista, vaikka on nähnyt kuinka `hirveä`meidän haukku on;) VOI IHMISIÄ! Koirat ovat eläimiä, ei niistä ihmisiä saa eikä edes ole tarkoitus yrittää tehdä! Kun ihmiset osaisivat kunnioittaa eläimiä ja luontoa, mutta olemme itsekäs ja ymmärtämätön laji:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, ihmisiltä välillä puuttuu täysin ymmärrys eläimiä kohtaan :/ Koiraa ei pitäisi alistaa, etenkään jos kyseessä on jonkun toisen koira! Eukku on mahtava kumppani ihmiselle jolla riittää ymmärrystä.

      Poista