10. toukokuuta 2013

Jännitys tiivistyy...

... Sillä Kuopion näyttelyyn on enää vajaa kaksi viikkoa! Numerolappukin tuli jo, aikataulut ovat tulleet jo aikaisemmin. Meidän kehä alkoi muistaakseeni vasta klo. 13 jälkeen, joka on ihan hyvä juttu, sillä aluksi olin valmistautunut lähtemään paikan päälle jo kymmeneksi. Eukkuja on tulossa meidän lisäksi 6, toivottavasti nähtäisiin myös Axun sisaruksia!

Tuomari arvatenkin meidän tuurilla vaihtui, vieläpä asteen tiukemmaksi, ainakin mitä nyt olen nettifoorumeilta lukenut. Kasasin tietoa kys. tuomarista, alla pieni lista:

- Tarkka ja arvostelun suhteen tiukka
- Pitää hyvin liikkuvista koirista
- Koirat eivät saa olla pullukassa kunnossa
- Tarkka purennasta
- Käsittelee koiria hyvin
- Katsoo myös luonnetta

Saa nähdä, mitä mieltä se on Axusta. Odotukseni eivät ole kovin korkealla, sillä tuomari tuntuu olevan hyvinkin tiukka.

Tajusin myös, että meiltä puuttuu näyttelyhihna. Tai onhan meillä yksi ohut näyttelyremmi, mutta se ei ole sellainen minkä haluaisin. Ketjupanta Axulle on jo ostettu, joten tarvittaisiin vielä näyttelyhihna, jossa olisi klipsi pantaa varten. Mätsäreissä ollaan toistaiseksi menty vielä perushihnalla ja -pannalla.

Tiistaina on viimeinen mätsäri ennen Kuopiota. En usko, että se vaikuttaa paljoakaan Axun esiintymiseen näyttelyssä, mutta käydään kuitenkin vielä siellä kertaamassa ennen varsinaista koitosta.

Koiratanssi on meidän osalta tauolla siihen asti, kunnes saan koulujutut pois alta. Kesälomalla alkaa kunnon treenit ja hiotaan esitys valmiiksi. Nyt se on vielä vähän hajanainen, kun ei olla keretty treenaamaan paljoakaan. Yhteistreenejä koiraporukan kanssa on myös ollut aika vähän. Niitä tarvittaisiin kipeästi, että Axu tottuisi häiriöön ja keskittyisi tanssimiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti