27. kesäkuuta 2013

Huhhuh hellettä!

Lämpömittari näytti eilen +30°C, ellei enemmänkin. Liikaa minulle, ja etenkin Axulle. Kauluri ollaan saatu pois käytöstä, mutta uimaan Axu ei silti vielä pääse.
Viilennystä kokeillaan kaikin keinoin: jääpalat, vesi, märkä pyyhe, kasteleminen vedellä, tuuletin, jne.. Lenkkejä ei päästä tekemään kun vaan aamulla ja illalla, koska silloin on "viileimmät" ajat päivästä.

Eilen saatiin myös tietää lisää meidän seuraavasta koiratanssiesityksestä. Aluksihan meidän piti pitää pelkkä temppunäytös, mutta nyt tuli ilmi, että meiltä haluttaisiin kys. tapahtumaan myös koiratanssi, sillä varauksella että jos on liian kuuma, niin ei pidetä molempia, tai ei välttämättä kumpaakaan. +20°C on ehdoton maximi.

Elo-Kareliaan (Joensuun kv näyttely) Axu olisi vielä tarkoitus ilmoittaa molemmille päiville. Viime vuonna Joensuussa oli vain 2 eukkua, joista molemmat olivat narttuja. Tuomarina oli silloin Pekka Teini. Kys. tuomarille haluaisin viedä Axun, toivottavasti se sattuisi joskus meillekkin.

Tänä vuonna meille sattui tuomariksi lauantaille Zsuzsanna Vaczi-Balogh (Unkarista), ja sunnuntaille Jussi Liimatainen. Lauantain tuomarista ei oikein löydy tietoa mistään, joten en oikein ole saanut selville, että minkä tyylisistä koirista tämä tykkää. Liimatainen taasen tuntuu pitävän hyvin liikkuvista koirista, ja on kuulemma tarkka koiran ilmeen suhteen. Jännittää sinänsä, sillä Soile Bister (Kuopion näyttelyssä) tykkäsi Axun ilmeestä, kun taas Irina Poletaeva:n mielestä ilme olisi voinut olla hieman parempi (Miljoonakoirassa/Tuurissa).

Elo-Karelian jälkeen pidetään taukoa näyttelyistä, ja kokeillaan sitten myöhemmin uudestaan. Koiratanssia sen sijaan jatketaan niin kauan, kunhan esityksiä ja intoa riittää. Jossain vaiheessa pitää varmaan tehdä myös toinen koiratanssi, ettei Axu kyllästy tanssimaan aina tuota samaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti